Renessanssi 1300-1600

Renessanssi syntyi Italiassa 1300-luvun loppupuolella ja levisi muualle Eurooppaan. Sana renessanssi tarkoittaa kirjaimellisesti uudelleensyntymistä. Renessanssin aikana ihmiset väheksyivät edellistä aikakautta ja halusivat irtautua teologian hallitsemasta keskiajan kulttuurista. Aikakauden ja kulttuurin muutos alkoi, kun jumalakeskeisyyden sijaan alettiin arvostaa ihmiskeskeisyyttä, persoonallisuutta, yksilöllisyyttä ja älyä. Ihmisten ajatusmaailma muuttui löytöretkien ja uuden aurinkokeskeisen maailmankuvan johdosta. Renessanssin pääaate oli humanismi.

Renessanssia pidetään antiikin kulttuurin uudelleen heräämisen aikana. Renessanssin pääpiirre oli antiikin ihailu ja arvostus, mikä näkyi tieteissä, taiteessa ja kirjallisuudessa. Renessanssille ominaisia tyylipiirteitä ovat mm. yksilön arvostaminen, ihmisyyden korostaminen ja ihmiskuvan syvempi perehtyminen. Ihmiselle ja ihmisyydelle annettiin enemmän arvoa kristinuskon tilalle. Koska renessanssin ajan ihmisihanne oli ns. uomo universale eli jalo soturi, alettiin arvostaa monitaitoisia, sivistyneitä yleisneroja (esim. Leonardo da Vinci).

Kirjallisuus seurasi myös renessanssin ominaispiirrettä, antiikin ihailua. Aiheita kirjallisuuteen haettiin antiikin mytologiasta ja tarustosta. Renessanssin aikana kirjallisuuden aiheet maallistuivat ja keskiajan kirkkokeskeisyyttä ei enää arvostettu. Nykyinen länsimainen romaani on kehittynyt renessanssin aikana. Näihin aikoihin kirjallisuutta käännettiin usein kansankieliksi. Kirjallisuuden piirteitä ovat huumori, ylettömyys ja ylenpalttisuus. Romaanit yleistyivät renessanssin aikana, draaman klassiset tyylilajit tulivat takaisin ja erilaisia runoja kirjoitettiin. Myös novelleja ja esseitä kirjoitettiin.

Antiikin arvostus näkyi taiteissa kuten maalaustaiteessa, kuvanveistossa ja arkkitehtuurissa. Taiteessa rikottiin keskiajan vanhoja kaavoja, tuotiin takaisin maallisuutta, ihmisyyttä ja aistillisuutta.

Renessanssin yksi tärkeimmistä kirjailijoista oli italialainen Giovanni Boccaccio, jonka teos Decamerone sisältää renessanssille tyypillisiä piirteitä: iloa, erotiikkaa ja ironiaa. Sen sijaan englantilainen maailmankuulu näytelmäkirjailija William Shakespeare tunnetaan runollisesta kielestään ja kuuluisista draamoistaan esim. Hamlet, Othello.