Romantiikka voidaan jakaa ajallisesti varhaisromantiikkaan
(1700-l. loppu, valistuksen vastakohta), sydänromantiikkaan (n.1800-1830) ja
myöhäisromantiikkaan (n.1830-1850, realismin vastakohta). Romantiikka oli ns.
välivaiheessa, jossa erilaiset vallankumoukselliset ja konservatiiviset aatteet
kohtasivat. Näitä kilpailevia aatteita olivat mm. irrationalismi, liberalismi
ja nationalismi. Itse romantiikan aikakausi puhkesi kukkaan Saksassa ensin
kirjallisuudessa ja sittemmin filosofiassa, ja levisi sieltä Englannin kautta
muualle Eurooppaan ja maailmalle, mutta ei niin laaja-alaisesti kuin realismi.
Taustat, historialliset ja yhteiskunnalliset tapahtumat
sekä murrokset
- USA:n itsenäistyminen 1776
- Ranskan vallankumous 1789
Ø
vapauden, vapausaatteen ja tasa-arvon voitto
Ø
hallitsijoiden ja kirkon vallan
kyseenalaistaminen
- vuosina 1814-1815 Wienin kongressi
- 1815 Waterloon taistelu
- 1830 heinäkuun vallankumous ja 1848 helmikuun vallankumous & ’’hullu vuosi’’
Yleisesti vaikuttava tekijä oli myös kaipuu menneeseen.
Tyylipiirteet ja ominaisuudet
Todellisuus oli osoittautunut kuviteltua arvaamattomammaksi
ja ruvettiin kiinnostumaan etenkin historiasta, luonnosta ja sisäisestä
ihmisestä. Romantiikka ei ollut pelkästään taiteen ja kirjallisuuden suuntaus
vaan kokonainen maailmanselitysmalli, joka ulottui filosofiasta
luonnontieteisiin sekä historiasta ihmiskuvaan. Ruvettiin painottamaan
irrationalismia, järjen vastaisuutta ja kiinnostuttiin omasta menneisyydestä
sekä protestoitiin klassismin sääntöjä vastaan. Ruvettiin keskittymään järjen
sijasta tunteeseen ja henkeen. Esille nostettiin metafyysinen todellisuus,
uskonto ja Jumala. Romantiikka korosti yksilöllisyyttä, mutta antoi kumminkin
tilaa sekä yksilölle että yhteiskunnalle sekä niiden yhteiselolle. Romantiikka
ihannoi etenkin keskiaikaa ja tunteita. Alla muutamia tyylipiirteitä:
Ø
ihmisen sisäiset prosessit
Ø
menneisyyden eli ’’paremman ajan’’ kuvaaminen
Ø
yksilön korostaminen
Ø
historialliset tapahtumat ja muinaistaruista
(etenkin keskiaika)
Ø
eskapismi ja todellisuuden kyseenalaistaminen
Ø
jumaluuden ja uskonnon esilletuominen
Ø
romanttinen ironia
Ø
alakuloisuus
Ø
idealismi
Romantiikka jaetaan sisällöllisesti tunne-, kauhu-,
kansallis- ja luontoromantiikkaan.
Taiteen ja taiteilijoiden
asemassa oli tapahtunut muutoksia ja romantiikka oli ns. omaleimainen ilmiö.
Romantiikan aikana puhuttiin taiteilijaneroista, joilla uskottiin olevan
tietynlainen yhteys todellisuudenvastaiseen, Jumalaan, sekä järjenvastaisia
taitoja selittää maailmaa. Taiteella oli aristoteelinen tehtävä eli taiteessa
kuvattiin järjen ulottumattomissa olevaa todellisuutta. Taiteessa kuvattiin
usein luontoa, keskiaikaisia sekä historiallisia maisemia ja uskonnollisia
aiheita. Myös sankarillisuus nostettiin esille joissakin teoksissa.
Caspar David Friedrich, Vaeltaja
sumumeren yllä, 1818. (Wikipedia:
Romantiikka)
Kirjallisuudessa
Kirjamarkkinoiden muuttuminen sai
aikaan kaupallisuuden. Kirjallisuuden lajit sekoittuivat ja erot hämärtyivät. Kirjalliset
teokset olivatkin usein hyvin mielikuvituksellisia ja sekavia. Alkusysäyksen
romantiikan kirjallisuudelle antoi Saksassa Novalis ja käsitys ’’kaipuun
sinisestä kukasta’’. 1700-luvulla romantiikka yhdistettiin runouteen, joka ei
noudattanut vanhoja normeja. Romantiikan kirjallisuudessa eniten kirjoitettua
kirjallisuutta olivat:
Ø
Runot
Ø
Proosa: kauhu-, historialliset ja
kehitysromaanit ja taidesadut
Ø
Eepokset
Esimerkkejä romantiikan ajan
kirjailijoista ja heidän teoksista:
Hans Christian Andersen (1805-1875): Ruma ankanpoikanen
Jane Austen (1775-1817): Ylpeys ja ennakkoluulo
Edgar
Allan Poe (1809-1849): The Raven – Korppi
Victor Hugo (1802-1885): Kurjat
J.L. Runeberg
(1804-1877): Maamme-laulu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti