Keskiaika 400-1300

Keskiaika on Euroopan historian pisin ajanjakso ja sitä kuvataan antiikin ja uuden ajan välisenä ajanjaksona. Keskiajan ajatellaan alkavan ja antiikin ajan loppuvan Rooman valtakunnan tuhon jälkeen, sillä siitä alkoivat suuret mullistukset. Muutaman vuosisadan ajan keskiajan alussa Euroopassa vallitsi poliittinen sekasorto Länsi-Rooman tuhoutumisen takia ja siksi kirjallisuudelle ei ollut suotuisia mahdollisuuksia kehittyä. Myöhemmin olosuhteet vakiintuivat kristinuskon astuttua vaikutusvaltaisimmaksi auktoriteetiksi. 

Euroopassa vallitsi vahvasti kristinusko keskiajalla. Katolinen kirkko toimi myös merkittävänä antiikin kulttuuriperinnön välittäjänä. Kristinusko oli kirjallinen uskonto, joka vastasi myös kansan koulutuksesta. Se sääti kaikkea ihmisen elämän osa-alueita ja Euroopan kulttuuria. Koska Raamattua pidettiin ainoana oikeana tiedonlähteenä, joka sisälsi totuuden kaikesta, taide ja kirjallisuus eivät tavoitelleet yksilöllisyyttä, vaan aiheet ympäröivät aina uskontoa. 

Antiikin perintö hylättiin keskiajalla. Koska kirjallisuus rajoittui lähestulkoon vain uskonnollisiin aiheisiin, mytologiat ja pakanajumalista kertovat tekstit tuomittiin jyrkästi. Uskonnolliset tekstit kuitenkin saivat rinnalleen myös maallista kirjallisuutta vuosituhannen vaihteessa n. 1000 –luvulla. Kirjapainotaidon kehittyminen vaikutti kirjallisuuden tuottamiseen ja leviämiseen.

Keskiajan kirjallisuuden lajeja olivat liturgiset eli uskonnolliset näytelmät, joita on kolmenlaisia: mysteerit (Raamatun kertomukset), miraakkelit(pyhimysten ihmeteot) ja moraliteetit (elämänohjeet). Runonlajeja olivat legendat, balladit, sonetit ja trubaduurirunous. Keskiajalla runous sai joitakin muutoksia. Runojen rytmin perustaksi tavujen pituuksien tilalle tuli sanapaino ja loppusointu eli riimi yleistyi.

Keskiajan yksi tärkeimmistä kirjailijoista oli italialainen kirjailija ja runoilija Dante Alighieri. Hänen kuuluisinta teosta Jumalainen näytelmä pidetään keskiajan tärkeimpänä teoksena.